Ajattelin tähän kirjoitella vähän eroista joita olen huomannut suomeen verrattuna, kun nyt löytyi vähän aikaa. Kulttuurishokki on ollut tähän mennessä pieni, havaiji kuuluu kuitenkin yhdysvaltoihin ja on täysi länsimaa. Isoin asia jonka huomasi heti lentokentälle saapumisen jälkeen on ihmisten ystävällisyys. Kaikki ovat todella mukavia ja ihmisiä ei tunnu häiritsevän meidän Tommi Mäkis rallienglanti. Tuntemattomat ihmiset kadulla hymyilevät ja saattavat tulla juttelemaan niitä näitä. Erityisesti suomen kieli on herättänyt kiinnostusta ohikulkijoissa ja moni onkin tullut kyselemään mistä päin maailmaa olemme.
Kun puhumisesta tuli puhe, niin yksi asia missä on meillä kaikilla suomalaisista on parannettavaa on small talk. Kysymyksiin kyllä kaikki vastaavat sujuvasti, mutta keskustelun ylläpitäminen ei oikein meinaa tuntemattomien kanssa onnistua, onneksi paikalliset ovat puheliasta sorttia ja he täyttävät hiljaiset hetket joita meiltä suomalaisilta meinaa tulla paljonkin. Toivottavasti se siitä paranee ajan myötä.
Ruokapuolesta sen verran että nyt jo voin arvata, että ruisleipää tulee kyllä ikävä, sillä täällä kaikki leipä on pullamössöä (kuten jo tosin tiedossa olikin) ja se alkaa jo nyt hieman tökkiä. Ruoka on kallista, johtuen siitä, että melkein kaikki joudutaan tuomaan meren yli tänne saarelle. Ulkona on tullut käytyä syömässä näin alussa usein, kun omaa keittiötä ei ole. Muutaman kerran jotain mikroateroita olemme hostellin yhteiskeittössä kokanneet + aamupalaa ja välipalaa. Hieman odotin amerikalta isompia annoskokoja hampurilaispaikoissa, kuvittelin esimerkiksi hampurilaisten olevan jättimäisiä. Ateriat ovat muuten suomen kokoja ja hintoja, mutta juomat ovat paljon isompia. Myös kaupoissa juomat ovat todella halpoja, 24-pack coca colaa maksaa halvimillaan alle 8$ eli varmaankin noin ~ 6.5€. Hauska huomio on myös, että monissa apteekeissa myydään myös ruokaa ja olutta/viiniä, ja normaaleissa ruokakaupoissa myydään lääkkeitä.
Tänään meillä oli tervetulias tilaisuus yliopistolla. Osallistuimme alkuosaan tapahtumasta jossa kerrottiin yleistä asiaa havaijin kulttuurista ja sen sellaisesta, mutta sen jälkeen jouduimme lähtemään, koska jouduimme viemään asuntohakemuksen asuntofirman toimistolle. Palasimme kuitenkin tapahtumaan parahiksi viideksi, jolloin alkoi pizza party, jossa tarjoiltiin pitsaa ja mehua sekä tarkoituksena oli tutustua muiden vaihtareiden kanssa. Muutaman kanssa saimmekin jutusteltua hyvän tovin alkukankeuden jälkeen, mukavia kavereita kaikki.
Asunnosta sen verran, että huomenna saamme tietää yhden asunnon kohtalon. Hakemuksia on vain yksi meidän lisäksi, joten tilanne on 50-50. Toivotaan parasta, sillä asunnolle alkaisi olla jo kova tarve.
Tämä tästä taas, seuraavaan kertaan!
No jopas itekin luullut että hamppariateriat on jotain jättikokoa siellä :D Elääks ihmiset kuinka terveellisesti sit yleisesti siellä? Tai minkä vaikutelman antaa?
VastaaPoistaPaikalliset tuntuu aika terveellisesti elävän, ihmiset arvostavat täällä ilmeisesti aika paljon ulkoliikunta lajeja. Tuntuu että kaikki pakalliset surffaavat, ihan mummot ja vaaritkin. Meidän ikäisillä taas näkyy todella paljon long boardeja joita täällä tunnutaan käyttävän polkupyörän korvaajana ihan yleisesti. Paikallisten syömätavoista ei ole kerennyt tulemaan vielä oikein käsitystä, hostelilla on pari päämantereelta tullutta jenkkiä. Ne tuntuvat syövän roskaruokaa ja istuvat kaikki päivät sisällä katsomassa telkkaria.
VastaaPoista