Aloha Kakahiaka = Good Morning

Aattelin vuorostani kirjotella jotain pientä teillä. En tiiä vielä mitä tästä tulee mutta toivotaan että jotain... jotain.. Eli alotetaanpas siitä meikän ostamasta skeittilaudasta jota Carveriksi kutsun. Tämä lauta on kehitetty surffauksen harjoittamiseen kuivalla maalla. Eli toisin sanoen tämän laudan ansiosta voit harjoittaa surffausta, vaikka vettä ei olisi lähimaillakaan. Ostin laudan pari-kolme viikkoa sitten ja tuntuu että oli rahan arvoinen. Maksoi kyllä pitkän centin, mutta so what. Laitan videota, kunhan saadaan niistä eka hyviä. Filmaaminenkin onnistuu nyt paremmin kun Lauri osti GoPro kameran ja vikke ja suvi osti oman. Eli meillä on nyt kaksi loistavaa FullHD videokameraa.

Amerikassa vietettiin 2-20-2012 Presidents Day:tä, mikä meidän kohdalla tarkoitti vapaapäivää. Ja sekös on kivaa.. Pitkän vkl:n kunniaksi otettiin kaikki ilo irti ja siitä tulikin sitten varsinainen sattumusten viikonloppu. Ensiksikin lauantaina menimme North Shorelle mikä sijaitsee pohjoisosassa saarta. Välkyimmät siellä kotikatsomoissa varmaan sen jo arvasikin. North shorella järjestetään surffikisoja, mikä tarkoittaa sitä että siellä aallot ovat vähän toista luokkaa.. :D Oli nmittäin isoja, kuten kuvista näkyy.. 

Tarkoituksena oli jäädä yöksi pohoisrannalle teltoilla, mutta kun kerta olemme maitoja, niin vesisade sai meidät jättämään pohjoisen villin luonnon ja lähtemään kotiin. No siitä emme sitten masentuneet, vaan lähdimme sunnuntaina toiselle puolelle saarta eli eteläpuolelle. Eteläpuolella sijaitsee kaunis Hanauma Bay. Hanauma Bay on snorklaajan unelmamesta. Se tarjoaa kaloja kaikissa väreissä mitä ihminen käsittää ja kaikkea muutakin uiskentelevaa ja vähän vähemmän uiskentelevaa.. Hanauma Bayhin bussilla hurauttaa vajaassa tunnissa. Olimme kaikki ostaneet snorklausvermeet, eli niiden vuokrausta ei tarvinnut huolehtia. Toki Hanauma Bayhin halukkaiden täytyy maksaa 7,5 dollaria, mutta se on sen arvoista. Taitaakin olla ainut maksullinen ranta, mutta varmaan myös ainut missä voi nähdä erilaisa kaloja. Siellä on mahdollista nähdä jotain 400 erilaista kalaa, eli varmasti jokaiselle jotain uusia lajeja.. :D Ja mikä parasta, siellä on mahdollista nähdä merikilpikonnia. Ja siitähän päästiinkin sopivaa aasin siltaa pitkin medän kokemuksiin. Uiskentelimme nimittäin sellaisen metrin mittaisen merikilpikonnan seurassa. Ei voi sanoin kuvailla sitä kokemusta. :D Harmi ku siitä ei oo yhtään kuvaa, mutta nyt kun retkikuntamme muutama jäsen omistaa kameran, jolla voi kuvata veden alla, varmasti laitamme Hanauma Baystä lisää kuvia, enkä tarkoita pelkästä rannasta.. ;) 

Maanantaina matkamme jatkuikin sitten kohti Maunawili Fallsia ja sekös se vasta olikin mehevää.. :D Retkikuntaamme sinä päivänä liittyi myös pari toveria, ei toki amerikkalaisia vaan pariskunta norjasta ja ranskalainen. Norjalaiset tunnemme parilta ekalta viikolta kun asuimme vielä Hostellilla ja ranskalainen on labratoverimme. Mutta mutta palataanpas takaisin retkelle kohti putouksia... Eli matkamme alkoi bussikyydillä kohti itää ja noin tunnin matkaamisen jälkeen alkoi patikointi. Patikointia kesti jonkun tovi, aika hankala sanoa miten pitkään. Maasto putouksille oli melko vaikea kulkuista kaiken sen mudan ja isojen kivien sekä purojen tähden. Muta oli sellaista mikä ei juurikaan lähtenyt edes pesussa vaatteista.. Not cool. Mutta kuitenkin patikonti on sen arvoista. Kuvista näkyy aika hyvin millaista se on.. 

Putouksille päästyämme oli pakko hieraista silmiä kun ei meinannut oikeen uskoa mitä silmät meinas valehdella.. Mutta eipä ne sitte valehdellukkaan. Olipas siinä savolaista tekstiä.. :D Anyway.... Olen ihan varma että putousta on käytetty jossain elokuvassa tai sarjassa tai molemmissa. Onhan täälä kuitenkin kuvattu paljon leffakohtauksia mm. Pirates Of The Caribbeanista ja LOST. 

Putouksen alla oleva vesi on paikallisen jamiskan mukaan niin syvää että et voi saavuttaa pohjaa vaikka yrittäisit, ja siitäkös me ilahduimme ja kiipesimme korkeimmalle kielekkeelle ja hyppäsimme veteen ilman että koskimme siihen ennen sitä.. Melko hullua mutta  se on selasta.. Pudotusta tulee reilu kymmenen metriä.

Pari tuntia putouksilla hengailtuamme lähdimme patikoimaan takaisin kohti kotia...

Tiistaina alkoi taas työt. Ne menee kaikilla nyt ihan kivasti... Sitä olikin sitten neljä päivää. End of story. 
Tässä kuitenkin lisää kuvia Fallseilta...

Siinä allekirjoittanut tulee alas kympistä

Vikkeki hyppäs...

Siinä Lauri tulee kympistä

Polku oli vetinen ja kivinen

Kuten kuvista näkyy

Sitten saapuikin jo viisi päivää odotettu lauantai, mikä tarkoitti sitä että minä ja Lauri hyppäämme lentokoneesta. :D Molemmat heräsimme aika kivuttomasti, liekö syy vatsassa riehuvien perhosten. Ehkä, who knows... Siinä jotain puoli yhentoista mais kaksi ranskalaista saapui hakemaan meitä meidän Casa de Finns, kuten he leikkisästi tätä palatsia kutsuu.. Matkamme kohti North Shorea alkoi. Bussilla matka taittuu reilu kahdessa tunnissa, mutta fransmanneilla sattui olemaan auto, joten alle tuntiin hurautettiin pelipaikalle.
Perillä meitä odotteli hyppyseurakuntamma kaksi puuttuvaa jäsentä, saksalainen ja jenkki... Sade meinas kyllä yrittää perua meidän hypyn mutta onneksi pilvet väistyivät tieltä lopulta.. :D Perillä kirjoitimme tietysti vastuuvapautus liput ja laput.. Oli siistiä ruveta lukemaan niitä papereita ku melkein joka lauseessa sanottiin että saatat kuolla. Odottelu oli paskinta.. Paitsi että oli siistiä ku Laurin kans siinä jutusteltiin suomee niin meidän edestä yht’äkiä pyörähti kaveri ympäri ja tokaisi että Jätkät siinä puhuu suomea. WTF... Jamiska oli tullu tänne jollekkin kielikurssille. :D Se oli outoo... Mutta kuitenkin takaisin hyppyyn.. Siinä odotellessa sai tietysti nähdä millaselta se laskeutuminen näyttää. 

Ja niin vihdoin kuulin Hulk Hoganin näköisen miehen yrittävän sanoa nimeäni. Jussi, se on paha rasti näille. :D Kaveri siinä sitte antoi neuvot että miten toimia ja sanoi, Hypätään sitte takanperinvoltti.. :D No näihän me tehtiin.. Toinen vaihtoehto olis ollu etuperin voltti, minkä laurin Master valitsi niille. Liian pitkän odottelun jälkeen oli meidän aika lähteä kohti lentokonetta. Matka 4000 metriin pienellä rahtikoneella on yllättävän pitkä aika. Alas sieltä toki tulee vajaassa viidessä minuutissa.. ;) Fiilistä hypystä on todella vaikea kuvailla, se on jotain äärettömän hienoa. Eikä se tunnu pahatlta missään vaiheessa. Se oli melko yllättävää. Vauhtiakin kerkeää kertyä vajaan 30 sekunnin pudotuksessa n.200 km/h, eli melkoista vauhtia sieltä tullaan alas.. Ja alas tultuani päätin että hyppään vielä ainakin kerran täälä ollessani.. :D 

Tässäpä taas tälläistä vauhdikasta jubetsoa. Pitäis kyllä kirjoittaa useammin, ettei tarvittis aina kirjoittaa tällaisia romaaneja. Lopuksi haluan vielä sanoa että nauttikaa videosta. (video on kuvattu salaa, koska omien kameroiden tuonti ei ollut sallittua.. :D joten shhhhhhh ) 

Uudet GoPro-kamerat!

Hankin GoPro HD HERO2 kameran, Vikke ja Suvi ostivat yhdessä toisen samanlaisen. Kamera on erittäin kestävä ja sillä voi kuvata myös veden alla. Luvassa on siis myös HD-videomateriaalia reissulta. Tässä maistiaisia Hawain maisemista näin videon muodossa. Kuvasin matkan yliopistolta kotiin!

 

Pieniä huomioita Havaijista Part 2

Ajattelin listailla taas muutamia asioita jotka eroavat Suomesta ja jotkat ovat pohjoisen poikia (ja tyttöä) kummastuttaneet matkallamme.

Aika äkkiä huomasi eroavaisuudet kaupassa asioinissa. Täällä ei ole tapana pakata itse tavaroita ollenkaan ostoskassiin, vaan kassatyöntekjät tekevät sen asiakkaan puolesta. Mukavaa omalla tavallaan, mutta se on omiaan pidentämään jonotusaikoja kassajonossa. Joissain kaupoissa on ihan erillinen pakkaaja apuri, jolloin itse kassaa käyttävän ei tarvitse käyttää aika tavaroiden pakkaamiseen.

Muovikassit ovat ihan jotain hirveätä, ne ovat niin ohuita, että ei ole harvinaista että yhdessä pussissa on leipäpaketti ja leikkele toisessa. Vähänkään isommat tavarat laitetaan aina kahteen pussiin jottei pussi rikkoonnu, esimerkiksi gallonan maitotonkka on aina yksinään kahdessa pussissa. Tämän takia kaupasta lähdettäessä käsissä on usein  vähintään viitisen kassia vaikka ei isoja ostoksia tehnytkään. Hauska huomio on se, että täällä ollaan vielä paljon tarkempia ikärajojen kanssa kuin suomessa. Alkoholin ostamisen ikäraja on 21, ja jokaiselta alle 40(!!!) vuotiaan näköiseltä kysytään henkilöllisyystodistus. 

Niinkuin edellisessä samoja asioita sivuavassa blogitekstissä kirjoitin, small talk kulttuurissa on ollut totuttelemista. Vieläkään se ei onnistu kovin sujuvasti, mutta koko ajan parempaan ollaan menossa.  Edelleen tuntuu oudolta, että jos sinulle sanotaan How are You? (Kuinka voit/mitä kuuluu?) siihen voi vastata takaisin How are You. Ihmiset eivät siis oikeasti halua tietää mitä sinulle kuuluu vaan sen merkitys on sama kun suomessa sanotaan terve tai moro. 

Muutaman kerran on tullut koettua havajilainen käsitys ajasta. Bussi saattaa olla hyvin myöhässä vartin tai sitten olla ajoissa viisi minuuttia (joka ei tarkoita että bussi jäisi odottamaan pysäkille aikatauluun pääsemistä). Jos joku sanoo, että soittaa kahdeksan aikaan niin se voi tarkoittaa kahdeksan aikaan ensi viikolla. Täällä ei siis aina ole niin nöpönnuukaa ajan kanssa. Nimim. Vieläkin erään asunnonvälittäjän soittoa odotellessa. Työpaikallakaan meidän menoja ja tuloja ei seurata mitenkään, kunhan hommat tulee tehtyä. Kokouksissa ja tapaamisissa toki tulee olla ajallaan. 

Täällä tuntuu olevan yleinen tapa, että roskat viedään vain kadunvarteen isojen roskiksien sijaan. Kadun varret ovat täynnä myös vanhoja huonekaluja, kirjoja, tulostimia ja ties mitä tavaraa joita ihmiset eivät enää jostain syystä tarvitse. Siitä sitten ihmiset saattavat ottaa mukaansa jotain jos sattuvat tarvitsemaan ja ajan myötä ilmeisesti kaupungin työntekijät ne siitä kärrävät pois jos ne eivät ole muuten siitä hävinneet.

Liikenteessä annetaan jalankulkijalle todella hyvin tietä, toisin kun suomessa. Ruuhkaisenkin monen kaistan kadun pystyy ylittämään vaikka ei olisi valoja, kun kaikki kaistat pysähtyvät jalankulkijoita varten. Tarkkana saa tosin olla, sillä kaikilla autoilijoilla ei välttämättä ole ajotaidot parhaassa tikissään. Täällä ajokortti maksaa muutaman kympin ja sen saa jo 16 vuotiaana. Hurjan näköistä kun nuoret tytöt ajavat isoja maastureita (joita täällä on pilvin pimein) samalla meikaten taustapeilistä. Koko ajan täällä kuuluukin töötin ääni jostain päin ja muutaman kerran on nähty periamerikkalaista ikkunasta huutelua toisille autoilijille kun toinen ei ole ajanut oman mielen mukaan. Huhun mukaan poliiseilla on täällä sakkokiintiö joka tulee saada täyteen. Loppukuusta saattaa sakot rapsahtaa pienestäkin rikkeestä, kuten kadun ylittämisestä väärästä kohtaa, omalle kohdalle tälläisiä ei ole sattunut, mutta eipä mieli tee kokeilla onko juttu paikkansa pitävä. 

Asumisesta on tullut huomattua sen verran, että huomaa, ettei taloja ole tarvinnut rakentaa kestämään talvea ja ne ovatkin aika hataraa tekoa. Esimerkiksi kadun äänet kuuluvat taloon enemmän kuin selvästi. Normaalit keskustelun äänet jalkakäytävältä kuuluvat sisälle kuin talossa ei olisi seiniä lainkaan. Amerikkalaisilla on myös jokin kumma mieltymys kokolattiamattoihin, joka meiltäkin löytyy. Onhan se pehmeä kävellä ja lämmin jaloille, mutta siivoamista se vaikeuttaa ja koko ajan saa olla erittäin varuillaan ettei matolle mitään kaadu, sitä kun ei pyyhkimällä siitä pois saa. Pölyäkin se kerää todella tehokkaasti.

Saunoja ei nyt tietenkään ole taloissa, mutta niitä löytyy muutamia kaupungilta, tosin niitä ei ole tullut testattua. Vuokraisäntämme sanoi, että käy sillon tällöin saunassa jossain, mutta meininki on ilmeisesti hieman erillainen kun suomessa. Kiukaalle ei nimittäin saa heittää vettä, koska ilmeisesti sähkökiukaita ei täällä ole tajuttu eristää vettä vastaan mitenkään. Ei ihme jos ei saunominen maistu kun kuivassa saunassa istuu. 

Muitakin pikkueroja kyllä löytyy pilvin pimein, katsoo jos niistä vielä joskus uuden kirjoituksen tekisi.

Loppuun päivitystä työtilanteesta. Nyt on jo kaikilla työtä yllinkyllin, kun vielä vähän aikaa sai osa porukkaa pyöritellä peukaloitaan suurimman osan päivästä. Koko ajan alkaa hommat mennä vaativimmiksi ja sitä kautta toisaalta mielenkiintoisemmiksi. Pitäisi alkaa jo miettimään jo ainakin hiukan opinnäytetyö asioitakin kun sekin on matkan aikan tarkoitus väsätä. Arki siis täälläkin tulee väistämättä vastaan.

Ensi kertaan!

Surffaus on kivvaa!

Aloha!

Pahoitteluni kun ei ole kerennyt tänne mitään kirjottamaan sitten ensipäivityksen. Eli tarkoituksena olisi kirjoittaa tähän päivitykseen kokemuksista surffaukseen liittyen. Siitä on tässä ollut puhetta jo pitkään, että jonkun pitäisi kirjottaa surffauksesta. Kun ei ole vielä mitään tänne tullut kirjoteltua niin oletettavaa on, että on vaikea pysyä aiheessa. On kerennyt jo näkemään niin paljon lyhyessä ajassa, että kaikkea on vaikea sisällyttää yhteen tekstiin. Aika on kortilla... Päivät on mennyt UH:lla työskennellessä ja tekemistä on tuntunut riittävän vapaa-ajallakin. Yksi varmasti useimmille mieluisimmista vapaa-ajan aktiviteeteistä on ollut surffaus. Olemme käyneet bodyboardaamassa useita kertoja ja omia lautojakin on kertynyt jo yhteensä 4 kappaletta. Bodybordaamaan lähteminen on helpompaa, kun lauta ei paina paljoa eikä sitä tarvitse lähteä erikseen vuokraamaan. Olemme käyneet jo testaamassa muutamia eri rantoja. Ensituntuma bodyboardille otettiin Waikikilla. Siihen kuitenkin Waikikin aallot ovat liian pieniä. Toissaviikonloppun käytiin Waimanalo Beachilla, mikä sijaitsee saaren itärannalla. Heti seuraavana päivänä matkasimmekin Sandy Beachille saaren eteläosaan.

Waimanalon ranta oli todella upea, eikä ihmisiä ollut liikaa. Ranta sijaitsee asutusalueen vieressä, eikä siellä ollut juurikaan turisteja, mikä tuntui varsin mukavalle Waikikin turisti#¤%tin jälkeen. Aallot olivat mukavia, ja maisemat mahtavia. Surffauksen lisäksi tietysti makoiltiin ja heiteltiin palloa. Lisäksi käytiin hakemassa ruokaa, mikä oli mahtavaa. Itse söin ainakin tähän mennessä parasta kalua possua, mikä on täälläpäin suhteellisen suosittua evästä. Pois lähdettiin vasta pimeän saapuessa. Menimme odottelemaan bussia katokseen, johon saapui joukko paikallisia nuoria, jotka ilmoittivat kohteliaasti, että meidän olisi parempi poistua paikalta ja odotella bussia pysäkillä (ettei mene nenähommiksi). Ei pistetty vastaan! Matkanvarrella on kohdattu jokseenkin tylyä kohtelua valkoisen ihon takia. Lähinnä huutelua autosta ja sen semmoista. Suurin osa tästä johtuu varmasti siitä, että meitä luullaan manneramerikasta saapuneiksi turisteiksi, joita ei täällä sattuneista syistä kauheasti arvosteta. Itseäni ei ole kummemmin asia vaivannut, oikeastaan ihan hyvä saada vähän näkökulmaa asioihin!  

Seuraavana päivänä suuntana oli siis Sandy Beach. Osa porukasta meni eläintarhalle samaanaikaan. Matkanvarrella on oikeastaan ihan mukavaa välillä jakaantua muutamaan ryhmään tai tehdä jotain jopa ihan yksikseen. Pääsee hieman hermo lepäämään, tässä kun ollaan kuitenkin samassa porukassa 24/7 ja asutaan kuudestaan 3 hengen asunnossa. No ei siitä sen enempää. Sandy Beachilla aallot olivat aivan toista luokkaa. Rakastuin siihen paikkaan ensisilmäyksellä. Jo pelkkä bussimatka Sandylle oli kokemisen arvoinen. Suurin osa koko parin tunnin ajomatkasta mennään rantaa pitkin joten näkymät ovat sen mukaisia. Matkanvarrella on paljon korkeuseroja, ja kun aallot lyövät mereltä vasten kalliota on näkymää varsin huikea ja vaikea sanoin kuvailla. Harmi ettei ole vielä oikein kuvia niistä.

Rannalle päästyämme olin hetken ymmälläni aaltojen koosta. Niin isoja aaltoja en ollut koskaan nähnyt. Tuonnekko sitä pitäisi muka uskaltaa mennä? Vielä kun oli kuullut rantaa kutsuttavan nimellä: neck break! Ranta on siis tilastoissa niskamurtumien kärjessä. Mut no worries äiti ja iskä ollaan varovaisia. Ja sinnehhän mentiin muutaman minuutin pohdinnan jälkeen. Tosin toiset halusivat "ottaa ensin vähän aurinkoa". Loppujen lopuksi isot aallot osottautuivat oikein mukaviksi. Surffauksessa vaikein asia on itse aallon kiinni saaminen ja isommalla aallollahan se onnistuu tietysti helpommin. Niin siinä kävi, että aallon sai kiinni heti ensiyrityksellä ja kyyti oli mahtavaa! Luulen että tulen kertomaan kaikille halukkaille siitä tunteesta enemmänkin, kun saa ensimmäisen oikein ison aallon kiinni. Mahtavampaa tunnetta ei heti tule mieleen!

Tunnelma oli kaikinpuolin leppoisa. Rannalla oli paljon porukkaa joista suurin osa paikallisia. Rannan takana on pieni parkkipaikka ihan kiinni rannassa, jonne paikalliset isot pojat olivat ajaneet pick up truckinsa. Ja niitähän täällä muuten riittää, isoja autoja siis. Pojat luukuttivat autoistaan erittäin leppoisaa reggae musiikkia niin kovalla, että se kuului mukavasti rantahiekalle. Ilmassa kuului ja tuoksui reggae. Saimme mukavasti kaikki ensikosketuksen oikeasti isoihin aaltoihin ja päästiin näkemään mitä se surffaus oikeasti on. Paikallisethan menivät näillä bodyboardeillakin seisaillaan ja hyppi ranta-aalloilta takaperinvoltteja. Kovimmat otti aallot shortbordilla korallin kohdalta syvemmältä, ja kiersivät korallit aallolla kurvaillen. Käsittämätöntä! Lopulta totesimme, että tämä on siistein paikka ikinä, tänne tullaan uudestaan! Ja niin tulimme, heti seuraavana viikonloppuna. Tällä kertaa mukana oli koko porukka ja lisäksi työkaverimme Joakim kavereineen.

Ihan oikeaa surffausta olemme päässeet harrastamaan 3 kertaa. Surffaamaan lähteminen vie koko päivän, joten sitä ei voi harrastaa kuin viikonloppuna. Lisäksi se on niin raskasta ettei sitä mitenkään jaksa kahtena päivänä peräkkäin. Surffauksemme on tapahtunut ainoastaan Waikikin aalloilla, missä aallot ovat aloittelijalle sopivampia. Laudan saa vuokrattua halvimmillaan 15-20$ hintaan Waikikilta. Kahdella ensimmäisellä kerralla kannettiin laudat vähän kauempaa rannasta, mutta kolmannella kerralla oltiin jo löydetty lähempää hyvä paikka. Ensimmäinen kerta meni niin, että en saanut yhtään aaltoa kiinni ja totesin mielessäni ja ehkä ääneenkin, että eihän tämän näin pitänyt mennä! Surffaaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin olin ajatellut. Kaikenlaisia lautoja kun on tullut kokeiltua aikasemminkin, niin sitähän oletti että sehän sujuu ongelmitta. 

Ensimmäisellä kerralla aallot olivat tosin huomattavasti pienempiä, mikä tekee hommasta vaikeampaa. Toisella kerralla aaltoja saatiin jo kiinni, mutta täydellistä onnistumisen tunnetta ei ainakaan allekirjottaneelle tullut. Kolmannella kerralla kaikki taisivat jo saada aallon kiinni ja onnistui nousemaan seisaalleen. Se tunne mitä äsken hehkutin bodyboardilla aallon kiinni saamisesta ja siinä kurvailusta, täytyy kertoa kymmenellä niin päästään käsiksi siihen tunteeseen, mikä aallon kiinni saamisesta surffilaudalla seisaillaan kurvaillen kymmeniä metrejä. Ja tietenkin kaatumatta. Aivan mahtava laji! Suunnitelmissa on vielä testata pienempää ja pienempää lautaa, ja tunnustella kuinka pienellä laudalla riittää rahkeet surffaamaan. Sitten täytyy harkita ostaako oman laudan vai jatkaako vaan vuokraamista reissun loppuun saakka. Valitettavasti surffauksesta ei ole kuvia. Se kun tapahtuu niin kaukana rannasta, että pitäisi hommata joku vedenkestävä kamera sitä varten.

Nyt kun tämän kirjoituksen sai aloitettua niin tuli todettua, että ihan mukavaahan tämä on! Lupaan yrittää kirjoitella useammin ja ehkä ensikerralla selviää vähän lyhemmällä tekstillä. Kommentoikaa toki näitä tekstejä, jospa siitä tulisi vähän lisäintoa kaikille kirjoitella tänne enemmän.           

Janne ja Ari @ Waimanalo Beach

Vikke @ Waimanalo

Vikke ja Ari @ Waimanalo

Samat kaverit takaa

Janne, Larkki ja Jose. Ruokalevoilla @ Waimanalo

Rantavahti

Taidonnäyte ensimmäisiltä kerroilta kuvassa minä tai vikke? siis jalka ja lauta @ Waimanalo

Waimanalo

Rantahiekalla on mukava käppäillä!@Waimanalo

Waimanalon maisemia

Waimanalo

Nuista pärskeistä kerroin (kuvasta ei saa oikeaa käsitystä :D)@Sandy 

Monk-seal @ sandy (lepposa kaveri!)

Blöööd (+sisäpiirivitsi)

Suvi kuohuissa! @Waimanalo

Late @ Sandy

Sandy Beach

Sandy Beach

Welcome To The Jungle

Otsikko jo sen kertoo, tämän viikonlopun matkakohteena oli lähellä oleva viidakko ja tarkemmin Manoa Falls vesiputous. Reitti oli lyhyt, varmaankin noin 1.5-2 kilometriä pitkä polku viidakon keskellä. Paikka on lähellä kaupunkia joten montaa tuntia putouksilla käymiseen ei tarvinnut uhrata, ja sen takia paikka onkin turistien suosiossa. Reitti on selvästi merkitty ja reitin alussa on myös turisteja varten pystytetty ravintola sekä pieni kaupan tapainen josta saa välipalaa, juomista ja jotain pientä vaellustavaraa kuten hyttysmyrkkyä.  Koskemattomasta viidakosta ei voi siis puhua, mutta näin kuusimetsien kasvatille oli tämäkin jo hieno kokemus.

Putouksille vei valmiiksi tallattu polku, joka oli aika hyvässä kunnossa. Kivien yli hyppimistä putouksille pääseminen vaatii, mutta matka on helppo, monia pikkulapsiakin näkyi polun varrella vanhempiensa kanssa "vaeltamassa". Tämä viidakko on vuorien lähistöllä, jotka ovat aina pilvien peitossa. Vähän vettä tihuutteli pariin otteeseen, kun muutaman kilometrin päässä kaupungissa aurinko paistoi täydeltä terältä, mutta suuremmin ei tarvinnut kastua. Kosteus oli kyllä kova ja vaikka itse käveleminen ei ollutkaan fyysisesti raskasta paita kastui melkein pelkästä seisomisesta.

 Paikallista eläimistöä

 Siinä itse putous, vähän vähemmän vettä siitä lirui kuin kuviteltiin

 Reittiä piti välillä vähän raivata

Tiheän puoleista tuo kasvillisuus tuolla viidakossa