Viikonloppupuuhailua

Ajattelin joutessani kertoa muutamasta mieleen jääneestä reissusta. Lähes kaikki mainittavat paikat ovat löytyneet etsittäessä paikkaa, jossa voi hypätä veteen (tuli pieni innostus kyseiseen touhuun Big Islandin jyrkänteeltä hyppelystä :) ). 

Yhtenä viikonloppuna lähdimme Jussin kanssa kohti itää etsimään tiettyä paikkaa, jossa kuulimme olevan vanha puhelinpylväs laitettuna hyppimistä varten. Pienen tutkimisen seurauksena otimme bussin Makapu'u Beach Parkille jonka läheltä luulimme paikan löytyvän. Pienen alueen tutkimisen jälkeen lähdimme kiipeilemään meren rannan ja kallion välistä aluetta pitkin uskottuamme pylvään olevan siellä. Noin puolen tunnin kiipeilyn jälkeen saimme huomata että reitti käy liian vaaralliseksi ja käytännössä mahdottomaksi edetä, ja käännyimme takaisin. Hetken asiaa lisää tutkittuamme tulimme johtopäätökseen että paikka saattaa olla sittenkin niemen toisella puolella. Pitihän asia totta kai lähteä tarkistamaan.. 

Niemen toiselta puolelta löytyi myös jonkin sortin nähtävyys, Pele’s Chair. Tämän vierellä etsimämme paikka olikin aikaisemmin ollut, mutta saimme jälkikäteen kuulla että paalu oli poistettu muutama kuukausi aikaisemmin. Tätä kuitenkin tietämättä jatkoimme etsintöjä ja lähdimme kiertämään niemeä samaan suuntaan mihin aikaisemmin pyrimme toiselta puolelta mennä. Tämä reissu oli välillä hieman pelottava, mutta antoisa. Rantakallion reunamaa kiipeillessä valtavat aallot näyttivät todella upeilta niiden lyödessä kallioon muutaman metrin päässä. Tältä reitiltä meidän ei myöskään tarvinnut kääntyä takaisin löydettyämme vihdoin paikan jossa uida. Paikalla oli tultuamme myös muita ihmisiä uimassa. Mikään ranta ei kuitenkaan ollut kyseessä, vaan rantakallioon hankautunut parisen metriä syvä vedellä täyttynyt kolo. Uimapaikan lisäksi täältä löytyi blow hole, pieni reikä kalliossa josta syöksyi vettä. Tätä olisi tosin voinut kutsua blow horniksi, sillä meteli oli yllättävän kova! Muiden poistuessa paikalta saimme huomata että meidän hieman pidempi reitti olikin turha ja paikalle olisi voinut tulla myös ensin asfalttitietä pitkin ja tämän jälkeen suoraan rinnettä pitkin alas. Noh, tulipahan nähtyä taas paikkoja joita eivät ihan kaikki ole nähneet :D

Pele's Chair

Rannassa kävi melkoinen myllerrys

Jussi

Aallot löivät kivalla voimalla rantakallioon

Minä

Toisena viikonloppuna lähdimme Vihtorin paikkaan nimeltä China Walls. Tämä paikka olikin helppo löytää sen näkyessä jopa google mapsissa. Paikasta olimme etukäteen kuulleet sen olevan kaunis, mutta vaarallinen paikka uida. Netistä lukemamme perusteella on veteen hyppääminen koitunut joidenkin kohtaloksi ja lähdimmekin matkaan sillä varauksella, että välttämättä emme uimaan pääse. Saavuttuamme paikalle huomasimme että paikalla oli useita ihmisiä surffaamassa, muutamia kalastamassa ja yksi joukko hyppimässä veteen. Hetken touhua seurattuamme ja myös Laurin ja Jussin saavuttua rohkaisimme itsemme myös hyppäämään veteen. Ja sekös se vasta hauskaa olikin! Saimmekin huomata että paikka on vaarallinen vain niille, jotka eivät osaa käyttää maalaisjärkeä.. 

China Walls

Jussi

Vihtori

Minä

Lauri

Pitkän suunnittelun jälkeen eräänä kolmantena viikonloppuna kävimme varaamassa auton ja lähdimme kohti saaren keskiosaa ja Ice Pondsia. Nimen paikka on kuulemma saanut huumehörhöistä joita joskus muinoin oli alueella pyörinyt, mutta nimi pätee myös veden lämpötilaan sillä se oli "vain" noin 20 asteista ;D Ice Ponds paikkana on siis lampi, johon laskee vesiputous, johon laskee vesiputous (ja kenties sama jatkuu, pidemmällä emme käyneet). Autolta saimme kävellä tänne noin 30 minuuttia. Juuri ennen lampea on mutainen rinne jonka laskeutumista varten olikin laitettu köysi helpottamaan laskeutumista (ja nousua). Lampeen oli mahdollista hypätä monesta eri kohdasta, mutta me hyppisimme vain muutamasta, sillä vedessä oli vain pieni alue johon uskalsi hypätä. 

Ice Ponds

Ice Pondsin jälkeen meille jäi vielä aikaa toiseen "kohteeseen". Päätimme mennä katsomaan miltä Pali Highway Lookout näyttää. Alkuun paikka näytti melko tavalliselle näkymäpaikalle johon täytyi maksaa 3$ parkkeerausmaksu. Paikalla oli paljon turisteja ja Travel Channelin kuvausryhmä kuvaamassa. Normaaliin malliini ei tämäkään paikka meille riittänyt vaan lähdimme kiipeämään vieläkin korkeammalle. Kiipeily olisi ollut paremmin varustautuneille helppoa, mutta osalla porukasta oli sandaalit ja itselläni liian isot kengät. Huipulle asti sitä silti piti kaikkien kiivetä (huipulla en tarkoita kuitenkaan sitä terävää vuoren huippua vaan korkeinta tasaista aluetta :D) ja näkymä oli vieläkin upeampi. Muut tosin taisivat saada näkymästä enemmän irti, minun istuessa paikallani kauhusta kankeana. Laskeutuminen onnistui myös suhteellisen kivuttomasti, vaikka siitä ei kukaan tykännytkään.

Pali Highway lookout

Maisemaa Pali Highway Lookoutilta

Lisää maisemaa

Minä, Jussi, Ari ja Vihtori virallisen lookoutin yläpuolella

Lauri

Päivän kruunasi Kualoa Regional Park johon menimme katsomaan ns. Super kuuta. Tämäkin näky oli todella näyttävä Chinaman's Hatin loistaessa kuun valossa. Paikalla oli useita muitakin ammattimaisine kuvaus tarvikkeineen. Onneksi meillä oli edes pokkarit mukana.

"Super kuu"

Chinaman's Hat kuun valossa

Viimeisin vastaavanlainen reissu tehtiin Jussin, Laurin ja Vihtorin kanssa kuultuamme Suvin käyneen täällä jo aikaisemmin. Kyseessä oli tällä kertaa Manana Trailin vesiputous. Matka alkoi bussikyydillä Pearl Cityn pohjoispuolelle josta tämä pieni vaellusreitti alkaa. Itse vaellus oli melko helppokulkuinen ja menosuuntaan kaikki kulkivatkin sandaalit jalassa. Matkalla näimme hienoja näköalamaisemia sekä ei niin Havaijilaista metsämaisemaa. Perille saavuttuamme paikalla oli muutama ryhmä nauttimassa eväitään ja hyppimässä veteen. Hyppypaikalla oli myös naru viritettynä veden yläpuolelle liaanin tavoin. 

Manana trailin alku

Metsää

Perillä!

Itse vesiputous

Tämä reissu loppui hieman ikävämmän puoleisesti jonkun huutaessa vesiputouksen päältä (emme siis olleet vielä itse siellä käyneet) että vedessä on kuollut sika. Pitihän sitä sitten mennä katsomaan ja saimmekin huomata että sika ei ollut kuollut ihan äskettäin.. 

Mädäntynyt villisika

Haju oli todella kammottava ja se levisi pitkälle! Kuvassa näkyvä valkoinen alue on suurin osa pieniä toukkia.. Vesi oli vaihtanut väriään ja vaahtosi. Tämän jälkeen siis hyvissä mielin äkkiä takaisin kämpille ja suihkuun!


Jussi saattaa tehdä videon mm. mainituista paikoista kunhan kerkeää joskus surffilaudan päältä pois! :D

Spring Break at Big Island - Päivä 6: Mauna Kea

Hetki reissusta on päässyt kulumaan, mutta yritetään nyt muistella mitä Big Islandin reissun viimeisenä päivänä tapahtui.

Viimeisen päivän aamu alkoi väsyneissä tunnelmissa. Itse en jaksanut edes laittaa telttaa edellisenä iltana. Laitoin auton parkkiin ja nukahdin suoraan auton rattiin. Heti herättyä lähdettiin vähän rentoutumaan lähellä olevalle lämpöselle lähteelle. Meidän leirintäpaikalta oli kyseiselle mestalle muutama sata metriä. Jouduttiin odottelemaan hetki ennen, kun päästiin itse pulikoimaan. Siellä oli 2kpl. paikallisia nauttimassa kylvystä ennen meitä. Odottelu kului mukavasti puun oksalla istuen ja katsellen paikallisia surffaajia työn touhussa. Hetken odottelun jälkeen paikallinen nainen lähti ja sanoi: "Enjoy the queens bath!". Kylpy oli mitä mainioin kokemus. Vesi oli oikeesti todella lämmintä ja tämänhän kelpasi koko yön kestäneen hiken päälle!

Jussi ja Lauri

Janne

Jussi ja Jokke. Haha! Jokke näyttää syylliselle!

Kylvyn jälkeen laitettiin leiri nopeasti pakettiin ja lähdettiin kohti uusia seikkailuja. Matkalla käytiin syömässä Hilossa. Vatsa täytettynä suuntasimme kohti päivän pää aktiviteettia: Mauna Keaa.

"Mauna Kea on levossa oleva tulivuori Havaijin eteläisimmällä ja suurimmalla Havaijin saarella.Mauna Kean korkein kohta, ja saaren korkein kohta, on Pu'u Wēkiu, joka sijaitsee 4 207 metriä merenpinnan yläpuolella. Mauna Kea on maapallon korkein vuori jos korkeus mitataan vuoren juurelta huipulle. Vuoren rinne laskeutuu meren alla vielä 5 kilometriä, yhteensä yli 9 kilometriä. Vuori on kilpitulivuorelle tyypillisesti hyvin leveä verrattuna korkeuteen, merenpinnan yläpuolella noin 80 km pitkä ja 40 km leveä."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mauna_Kea

Pieni copy paste vuoren specseistä. Tästä käykin kivasti ilmi, ettei kyseessä ole mikään ihan pieni vuori. Mikä mukavinta olimme kuulleet, että melkein vuoren korkeimmalle huipulle pääsee autolla. Vuorelle ei ollut missään nimessä suositeltavaa lähteä ilman nelivetoautoa. Tämä ei kuitenkaan estänyt meitä yrittämästä. Ja olihan meillä kuitenkin kuskina: minä!

Matkalla ajettiin perinteisesti pitkälle ohi vuorelle menevän tien risteyksestä. Tämä oli itseasiassa hyvä juttu, koska pääsi ajelemaan enemmän hienoissa vuoristomaisemissa. Tämä pätkä oli ehdottomasti yksi reissun mukavimmista pätkistä ajella. Maisemat oli mahtavia, eikä tiellä ollut liikaa liikennettä.

Lampaita

Talo

Maisemaa

Väsyneitä matkaajia nauttimassa hienoista maisemista

Itse Mauna Kealle vievän tien alussa oli ilmoitus, jossa sanottiin, että vuorelle ajavien on pysähdyttävä noin puolivälissä sijaitsevalle visitors centerille. Visitors centterillä oli seinällä pitkät ohjeet siitä mitä on otettava huomioon mentäessä yli 4km korkealle vuorelle. Nopeus piti pitää pienenä paine-eron takia jne.

Visitors Center

Noustessa autoa sai rääkätä ihan oikeasti kunnolla. Onneksi kyseessä oli tuliterä vuokra-auto. Kaasu oli pohjassa 90% noususta ja keskinopeus oli ~10km/h. Ja kyseessä ei ollut mikään pikkuauto. Tämä kertoo siis kuinka jyrkkää tuo nousu todella oli. 

Team Finland+lunta

Visitors centeriltä pitkä matkan matkaa noustuamme vastaan tuli odottamaton näky Hawailla: LUNTA! Allekirjoittaneen pää sekosi. Laitoin auton parkkiin tien laitaan ja juoksin lumelle. Silmät ei valehdelleet, lunta se oli. Samassa vaiheessa aloin itse ensimmäistä kertaa huomata korkeus erosta johtuvan epämiellyttävän tunteen päässä. Tuonne lumelle muutaman otetun juoksuaskeleen jälkeen päässä pyöri todella lujaa ja tuntui kuin meinaisi pyörtyä. Lumen äärellä piti tietenkin ottaa useita kuvia, jonka jälkeen jatkettiin oletetusti kohti huippua. 

Uskomatonta!

Tie jyrkkeni jyrkkenemistään kokoajan aina huipulle saakka. Huippu saavutettiin ja maisemat oli kerrassaan käsittämättömät. Kesti hetken ennen kuin olo alkoi tasottua päässä. 

Ryhmäkuva huipulta.

Ajoimme siis Mauna Kean huipulla olevalle observatoriolle, johon parkkeerasimme auton. Observatorin vieressä näkyi pieni nyppylä, joka oli hieman korkeammalla kuin itse observatorio. Minä, Vikke, Janne ja Jokke päätimme vielä kiivetä tuolle huipulle. Itse kävely oli arviolta vain muutaman sadan metrin mittainen. Oli  jännää huomata miten raskaalle liikkuminen tuossa yli 4km korkeudessa tuntuu. Hengittäminen tuntui raskaalle ja yksinkertaisesti ei pystynyt liikkumaan samalla tavalla kuin normaalisti. 

Huipulla

Vikke, Janne ja Jokke

Saavuimme Mauna Kean huipulle juuri sopivaan aikaa katsomaan auringonlaskua. Erittäin mielenkiintoinen näky nähdä kuinka aurinko laskee vaihteeksi pilveen. Meidän ollessa tällä mini hikellä muut ottivat paljon kuvia auringonlaskusta paremmilla kameroilla. Ylhäällä taisi olla mukana vain minun kännykkä.

Pian auringon laskeuduttua lähdimme takaisin alaspäin. Ylöspäin tuleminen oli vielä helppoa alaspäin menoon verrattuna. Monissa kohdissa pelkällä moottorilla ei saanut jarrutettua tarpeeksi ja jossain vaiheessa jarrut hävisivät melko pahasti. Melko pelottavaa puuhaa oli siis alastuleminen.

Visitors centerin kohdalla pysähdyimme uudestaan ja siellä oli mahdollisuus käyttää jättimäisiä kaukoputkia, vai mitä nyt sitten nimeltä ovatkaan. Putkilla oli mahdollista nähdä eri planeettoja, ja jopa eri planeettojen kuut. Myös linnun rata näkyi yhdestä putkesta. Tarkkaa  muistikuvaa ei ole mitä kaikkea sieltä näkyi, mutta hienolle ne näytti!

Matka jatkui kohti Hiloa, jossa olimme suunnitelleet yöpyä viimeisen yömme, jotta päästään sitten kätevästi lentokoneeseen aamulla. Tavalliseen tapaamme mitään suunniteltua yöpaikkaa ei ollut. Ajoimme ympäriinsä etsimässä jotain beach parkkia tai vastaavaa, jonne voisi teltat pystyttää. Pettymykseksemme kaikki rannat jonne yritimme mennä, olivat joko kiinni tai juuri sulkeutumassa. Eräässä paikassa rantavahti tuli juuri sulkemaan rantaa, kun olimme jo asettumassa tähän paikkaa. Paikallinen superomituisella äänellä puhuva herrasmies otti asiakseen järjestää meille yöpaikan. Hän kertoi kuinka vaarallista kadulla on nistien keskellä, ja se oli sitä mieltä, että emme voi missään nimessä jäädä minne sattuu nukkumaan. Ukkeli pyysi meitä seuraamaan hänen autoaan ja näytti meille jonkun randon paikan. Paikka ei kyllä silti miellyttänyt, ja päätimme lähteä hakemaan ilta/yö palaa ennen nukkumista. Syönnin jälkeen päätimme siivota auton ja pakata kaikki kamat, että kaikki on aamulla valmiina. Lopulta päädyimme nukkumaan Hilon lentokentän parkkipaikalle, jossa unta sai palloon ainakin 5min, josta olikin sitten kätevää hypätä aamulla koneeseen.

Reissusta tulee tehtyä toivottavasti joku loppuyhteenveto päivitys, johon voitas tehdä yhdessä kartta koko reitistä jne...Aluksi oli suunnitelmissa tehdä se tähän viimeisen päivän tekstin yhteyteen, mutta jätän sen suosiolla ensikertaan.

Take Care!

Spring Break at Big Island - Päivä 5: Laavakenttä

Aamu starttasi Isaac Hale Parkin leirintäalueelta, jonne pääsimme Green Sandsin jälkeen $ 5 hintaan per nokka. Yöllä satoi kaatamalla ja ainaki miun ja Viken kamat kastu aika pahasti. Onneks sää oli kuitenki parantunu ja keli mitä mahtavin. Tarkoituksena oli suunnata viimein laavakentälle! Laiteltiin kamat kasaan ja lähettii haukkaamaan aamupalaa ennen  Hawai’i Volcanoes National Parkiin suuntaamista. Sisäänpääsy oli $ 10 ajoneuvoa kohti, joka kattoi kaikki matkustajat. Ilman autoa olisimme joutuneet maksamaan $ 35.

Pirssin kuljettajamme Lauri tulivuoripuistossa.

Aluks huristeltiin autolla ympäriinsä ja käytiin kattomassa kraateria näköalapaikalta. Myrkyllisten kaasujen takia sinne ei kuitenkaa harmiksemme ollu mahdollista patikoida. Sen jälkeen käytiin tsekkaamassa Lava Tube,  joka ei ollut mikään ihan järisyttävä kokemus. Sieltä matkasimme toisen kraaterin pohjalle, joskin sielläki oli rajattu alue, missä oli turvallista liikkua. Törmäsimme matkalla sinne mieheen, joka oli melkein kuollut visiitillään kraaterin pohjalle aiemmin. Hän kehotti liikkumaan suunnassa, josta tuulee poispäin välttääksemme kaasut.

Kraaterit ja lava tube.

Matkalla takasin autolle kysyimme puistonvartijalta vinkkejä patikoinnille kohti virtaavaa laavaa. Hän kehotti odottamaan vartijan lähtöä ja sniikkaamaan paikalle taskulamppujen kera yöllä, jotta näkisimme laavan hehkun parhaimmillaan. Kävimme myös katsomassa autosta käsin paikkoja, joissa laavaa on virrannut mereen. Varustuksemme iltaa ajatellen oli jokseenkin puutteellista, joten päätimme matkata takaisin Hiloon Rossiin ja Wal-Martiin täydentämään sitä. Matkaan tarttui muun muassa urheilutakki, paksumpipohjaiset kengät, taskulamppuja ja reilusti vettä. Huolimatta siitä, että taittaisimme matkan yötä vasten, tulisi siellä olemaan melko kuuma.  

Ensimmäinen yritys lähteä liikenteeseen meni reisille vartijan ollessa vielä töissä. Renkaat ulvoen kurvasimme pois ja menimme odottamaan vartijan lähtöä läheiselle parkkialueelle.  Vartija työskentelisi iltakymmeneen asti. Osa porukasta koitti saada hieman unta palloon autossa ennen patikointia, Vikke ja Joachim menivät tappamaan aikaa viereiseen tiki-baariin paikallisten kanssa rupatellen.

Kympin jälkeen vaihdettiin sopivat releet niskaan ja parkkeerattiin auto laavakentän viereen. Joku muukin oli eksynyt ihailemaan laavan hehkua ns. parkkipaikalta, mutta muutoin olimme ainoat liikkeellä olijat. Oranssin hehkun näki jo autosta ja näytti siltä, että matka ei olisi kovin kummoinen – ehkä puolisen tuntia, arvelimme.

Todellisuus oli kuitenkin toinen: puoli tuntia ei ollut lähimainkaan riittävästi. Maasto oli vaihtelevaa ja paikoin vaikeakulkuista ja jähmettynyt laava hyvin terävää. Tuskin onnistuimme myöskään menemään suorinta ja helpointa reittiä, sillä näkyvyys ei ollut kummoinen. Pian sain myös katua piheyttäni lamppuostoksilla: Wal-Martin $ 1:n lamppu oli surkea. En nähnyt paljoakaan ja patterikin loppui kesken reissun. Onnekseni osalla oli tehokkaat lamput, joiden valoa hyödyntämällä pääsi mukavasti etiäpäin.

Seitsemän pientä elefanttia marssi näääin...

Taitettuamme matkaa aikamme saavuimme viimein virtaavan laavan luo. Näky oli ehdottomasti yksi elämäni mieleenpainuvimmista: pilkkopimeää lukuunottamatta tähtiä ja oranssina hehkuvaa laavaa sekä satunnaisesti käyttämiämme taskulamppuja ja kameroiden salamavaloja. Joachim toi mukanaan vasaran, jolla laavaa pystyi ronkkimaan. Olimme kuulleet, että laavan kuoren päällä voisi myös seistä, muttemme rohjenneet koetella onneamme.

Virtaavaa laavaa.

Vikke, meikäläinen, Ranskan vahvistus Joachim, Jusanderi aka York ja Janne.

Kävimme katsomassa useampaa laavavirtaa, jonka jälkeen alkoi matka takaisin autolle. Olin rättiväsynyt ja matka tuntui kestävän ikuisuuden. Autolle päästyämme Tracker paljasti meidän viettäneen reissussa 5½ tuntia ja matkaa kertyneen 11 kilometriä.

Hilppaisemamme reitti Kalapana Lava Flow:lla.

Koska yöpaikan löytäminen oli aiempina päivinä vienyt useita tunteja, päätimme painella samaan mestaan, josta aamumme aloitimme. Osa jäi nukkumaan autoon ja osa pystytti teltan pulittaen sen $ 5 siitä, että saa ruotonsa jonnekin oikaista. Vaikka aamu oli jo sarastamaisillaan ei unta tarvinnut kauaa odotella. Aamulla suuntasimme kohti uusia seikkailuja, joista lisää kertoo Lauri.

Spring break at Big island - Päivä 4 Värikkäitä rantoja!

Ja tämä päivä lähti sitten käyntiin mustan hiekan merkeissä!

Black Sand beach eli Punaluu Beach park sijaitsee Havaijin Big Islandin kaakkois rannalla. Ranta on, kuten fiksuimmat teistä rakkaat lukijat jo arvasikin täynnä mustaa hiekkaa. Hiekka on muuttunut mustaksi aikojen saatossa mereen valuneesta laavasta. Kuuluisaksi tämä ranta on tullut mustan hiekan lisäksi sen lukuisista merikilpikonnista, jotka tulevat päivällä loikoilemaan rannikolle.


Tälle rannalle tulimme leiriytymään reissumme kolmanneksi yöksi. Leiripaikkana ranta oli melko mukava ja rauhallinen.

Leiritulen tekoa

Merikilpikonnat olivat erittäin kesyjä ja tulivat aivan lähelle tutkimaan häiriötekijöitä. Aivan leirimme läheisyydestä löysimmekin pienen altaan, jossa asusteli kolme merikilpikonnaa. Yksi näistä oli erittäin utelias yksilö, jonka nimesimme Haraldiksi.

Leirimme läheisyydessä lymyilevä lemmikkimerikilpikonnamme Harald

Kilpikonnan lepohetkeä häiritsemässä :)

Muinainen intiaanien uhri-alttari! 

                                          Black sand beachin tervehdysteksti

Black sand Beachiltä matkamme jatkuikin sitten toiselle värikkäälle rannalle nimittäin Green Sand beach:lle. Ranta tunnetaan myös nimellä Papakolea beach ja se sijaitsee aivan yhdysvaltojen eteläisimmän pisteen vierellä. Tämä ranta on toinen maailmalla olevista vihreistä hiekkarannoista ja se on saanut värinsä jauhautuneesta Olivine nimisestä mineraalista.

Tälle rannalle ei ollut mahdollisata mennä meidän uskollisella Dodgen menopirssillä, joten jouduimme patikoimaan rannalle n. 5 km matkan.

Kiipeily oli täällä erittäin mukavaa

Paikallisilla oli hieman erilainen pulkkamäki :D

Hiekka tosiaan oli vihreää. Oletin kyllä lapsenmielisenä, että se olisi kimaltanut enemmän :)