Spring Break at Big Island - Päivä 5: Laavakenttä

Aamu starttasi Isaac Hale Parkin leirintäalueelta, jonne pääsimme Green Sandsin jälkeen $ 5 hintaan per nokka. Yöllä satoi kaatamalla ja ainaki miun ja Viken kamat kastu aika pahasti. Onneks sää oli kuitenki parantunu ja keli mitä mahtavin. Tarkoituksena oli suunnata viimein laavakentälle! Laiteltiin kamat kasaan ja lähettii haukkaamaan aamupalaa ennen  Hawai’i Volcanoes National Parkiin suuntaamista. Sisäänpääsy oli $ 10 ajoneuvoa kohti, joka kattoi kaikki matkustajat. Ilman autoa olisimme joutuneet maksamaan $ 35.

Pirssin kuljettajamme Lauri tulivuoripuistossa.

Aluks huristeltiin autolla ympäriinsä ja käytiin kattomassa kraateria näköalapaikalta. Myrkyllisten kaasujen takia sinne ei kuitenkaa harmiksemme ollu mahdollista patikoida. Sen jälkeen käytiin tsekkaamassa Lava Tube,  joka ei ollut mikään ihan järisyttävä kokemus. Sieltä matkasimme toisen kraaterin pohjalle, joskin sielläki oli rajattu alue, missä oli turvallista liikkua. Törmäsimme matkalla sinne mieheen, joka oli melkein kuollut visiitillään kraaterin pohjalle aiemmin. Hän kehotti liikkumaan suunnassa, josta tuulee poispäin välttääksemme kaasut.

Kraaterit ja lava tube.

Matkalla takasin autolle kysyimme puistonvartijalta vinkkejä patikoinnille kohti virtaavaa laavaa. Hän kehotti odottamaan vartijan lähtöä ja sniikkaamaan paikalle taskulamppujen kera yöllä, jotta näkisimme laavan hehkun parhaimmillaan. Kävimme myös katsomassa autosta käsin paikkoja, joissa laavaa on virrannut mereen. Varustuksemme iltaa ajatellen oli jokseenkin puutteellista, joten päätimme matkata takaisin Hiloon Rossiin ja Wal-Martiin täydentämään sitä. Matkaan tarttui muun muassa urheilutakki, paksumpipohjaiset kengät, taskulamppuja ja reilusti vettä. Huolimatta siitä, että taittaisimme matkan yötä vasten, tulisi siellä olemaan melko kuuma.  

Ensimmäinen yritys lähteä liikenteeseen meni reisille vartijan ollessa vielä töissä. Renkaat ulvoen kurvasimme pois ja menimme odottamaan vartijan lähtöä läheiselle parkkialueelle.  Vartija työskentelisi iltakymmeneen asti. Osa porukasta koitti saada hieman unta palloon autossa ennen patikointia, Vikke ja Joachim menivät tappamaan aikaa viereiseen tiki-baariin paikallisten kanssa rupatellen.

Kympin jälkeen vaihdettiin sopivat releet niskaan ja parkkeerattiin auto laavakentän viereen. Joku muukin oli eksynyt ihailemaan laavan hehkua ns. parkkipaikalta, mutta muutoin olimme ainoat liikkeellä olijat. Oranssin hehkun näki jo autosta ja näytti siltä, että matka ei olisi kovin kummoinen – ehkä puolisen tuntia, arvelimme.

Todellisuus oli kuitenkin toinen: puoli tuntia ei ollut lähimainkaan riittävästi. Maasto oli vaihtelevaa ja paikoin vaikeakulkuista ja jähmettynyt laava hyvin terävää. Tuskin onnistuimme myöskään menemään suorinta ja helpointa reittiä, sillä näkyvyys ei ollut kummoinen. Pian sain myös katua piheyttäni lamppuostoksilla: Wal-Martin $ 1:n lamppu oli surkea. En nähnyt paljoakaan ja patterikin loppui kesken reissun. Onnekseni osalla oli tehokkaat lamput, joiden valoa hyödyntämällä pääsi mukavasti etiäpäin.

Seitsemän pientä elefanttia marssi näääin...

Taitettuamme matkaa aikamme saavuimme viimein virtaavan laavan luo. Näky oli ehdottomasti yksi elämäni mieleenpainuvimmista: pilkkopimeää lukuunottamatta tähtiä ja oranssina hehkuvaa laavaa sekä satunnaisesti käyttämiämme taskulamppuja ja kameroiden salamavaloja. Joachim toi mukanaan vasaran, jolla laavaa pystyi ronkkimaan. Olimme kuulleet, että laavan kuoren päällä voisi myös seistä, muttemme rohjenneet koetella onneamme.

Virtaavaa laavaa.

Vikke, meikäläinen, Ranskan vahvistus Joachim, Jusanderi aka York ja Janne.

Kävimme katsomassa useampaa laavavirtaa, jonka jälkeen alkoi matka takaisin autolle. Olin rättiväsynyt ja matka tuntui kestävän ikuisuuden. Autolle päästyämme Tracker paljasti meidän viettäneen reissussa 5½ tuntia ja matkaa kertyneen 11 kilometriä.

Hilppaisemamme reitti Kalapana Lava Flow:lla.

Koska yöpaikan löytäminen oli aiempina päivinä vienyt useita tunteja, päätimme painella samaan mestaan, josta aamumme aloitimme. Osa jäi nukkumaan autoon ja osa pystytti teltan pulittaen sen $ 5 siitä, että saa ruotonsa jonnekin oikaista. Vaikka aamu oli jo sarastamaisillaan ei unta tarvinnut kauaa odotella. Aamulla suuntasimme kohti uusia seikkailuja, joista lisää kertoo Lauri.