sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Kohti tuntematonta

Ajattelin avata pelin tämän matkablogin suhteen ja kirjoittaa ensimmäisen viestin tänne ihmisten luettavaksi. Heti näin blogin alkuun pahoittelen oikeinkirjoitus taitojani, varsinkin yhdys_sanat allekirjoittaneelta lipsuvat usein väärin. Koettakaa kestää :)

Suurin osa lukijoista varmaankin koostuu matkalaisten kavereista, sukulaisista, ystävistä, kummin kaimoista ja muista puolitutuista, mutta jos joku muukin tänne eksyy niin kerrottakoon, että olemme kuuden hengen porukka joiden on tarkoitus viettää puoli vuotta amerikoissa ja tarkemmin Havaijilla. Tähän blogiin ajattelimme yhdessä pistää matkakertomuksia, valokuvia, kokemuksia ylipäätään vaihtoon lähdöstä ja hakuprosessista ja sen sellaisesta. Ja onpa tätä varmasti itsekkin mukava jälkeenpäin lueskella ja muistella matkaa. Toivottavasti myös jollekkin tulevalle vaihtoonlähtijälle on hyötyä meidän kokemuksistamme ja tekemistämme virheistä!

Asiaan.
 
Tätä kirjoittaessa on enää viisi päivää reissuun lähtöön. Pari viikkoa on jännitetty toden teolla, ja viime päivinä on jännitys alkanut muuttua kauhun puolelle. Kohta onkin varmaan hysteerisen pakokauhun vuoro. Itse en ole koskaan edes lentokoneessa matkustanut, ja nyt olisi edessä 26 tunnin lento toiselle puolelle maapalloa. Ennen matkaa on vielä tehtävä yksi päivä töitä (huomenna), muutettava kämpästä loputkin tavarat pois, haettava rokote sekä pakattava. Pari päivää jääkin sitten ihan vaan panikoimiselle ja helsinkiin matkustamiselle. Kovasti yritän pitää ajatukset poissa lähdöstä, että saisi edes nukuttua yöllä, mutta kummasti vaan netissäkin surffailessa ajautuu katselemaan surffauskuvia tai videoita rannoista. Viimeisenä yönä ennen reissua ei varmaan tarvitse yöunista haaveilla.

Riittäköön tämä näin ensi kirjoitukseksi, tämä poika lähtee nyt taas fiilistelemään surffausvideoita!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti